Marc Forsterin ohjaama 22. James Bond -elokuva vuodelta 2008
007 Quantum of Solace on Marc Forsterin ohjaama 22. James Bond -elokuva ja toinen, jossa Daniel Craig näyttelee Ian Flemingin luomaa brittiagenttia. Nimi Quantum of Solace on poimittu Flemingin 1960-luvulla kirjoittamasta novellikokoelmasta.
Elokuvan ensi-illan piti alun perin olla 2. toukokuuta 2008, mutta sitä lykättiin, jotta tuottajat saivat lisäaikaa viimeistelyyn. Uuden ensi-iltapäivän piti olla 7. marraskuuta 2008, mutta sitä aikaistettiin viikolla, joten elokuva sai ensi-iltansa Britanniassa 31. lokakuuta.
007 Quantum of Solacen budjetin on arvioitu olleen noin 230 miljoonaa dollaria, mikä on noin 80 miljoonaa dollaria enemmän kuin edeltäjällään Casino Royalella. Tämä oli suurin yksittäinen budjettikorotus Bond-elokuvissa. Elokuvan tunnusmusiikki on Alicia Keysin ja Jack Whiten duetto Another Way to Die.
Aseenpiippukohtaus on vasta elokuvan lopussa. Elokuvassa on mukaelma elokuvan 007 ja Kultasormi tunnetusta kohtauksesta, jossa nainen tapettiin maalaamalla hänen vartalonsa kultaisella maalilla.