Director
Neill Blomkamp
Neill Blomkamp (1979) on tunnetuin elokuvistaan Gran Turismo, Demonic ja Chappie.
Neill Blomkamp (s. 17. syyskuuta 1979 Johannesburg, Etelä-Afrikka) on eteläafrikkalaissyntyinen, Vancouverissa asuva elokuvien ja mainosfilmien ohjaaja.
Blomkamp aloitti 16-vuotiaana animaattorina Etelä-Afrikassa, kunnes muutti perheensä mukana Vancouveriin kaksi vuotta myöhemmin. Vancouverissa hän pääsi Vancouver Film Schooliin. 2000-luvulla Blomkamp työskenteli runsaasti muun muassa visuaalisten tehosteiden parissa. Lisäksi hän ohjasi mainoksia muun muassa Nikelle ja Citroënille.
Vuonna 2007 Blomkamp ohjasi Landfall-lyhytelokuvien sarjan, joka sijoittui Halo-videopelien ympäristöihin. Toinen kolmesta jaksosta palkittiin Cannesissa 2008. Hyvästä vastaanotosta seurasi myös ensimmäinen täyspitkän elokuvan ohjaustyö, kun Peter Jackson päätti tuottaa District 9 -elokuvan perustuen Blomkampin tiimin Alive in Joburg -lyhytelokuvaan. Blomkampin ohjaaman ja hyvät arvostelut saaneen District 9:n ensi-ilta oli vuonna 2009. Blomkamp on ohjannut myös tieteiselokuvat Elysium (2013) ja Chappie (2015).