Director

Liev Schreiber

Syntynyt 1967-10-0458-vuotias

Liev Schreiber (1967) on tunnetuin elokuvistaan Everything Is Illuminated.

Liev Schreiber (s. 4. lokakuuta 1967 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän nousi laajempaan julkisuuteen 1990-luvun lopulla esiinnyttyään useissa indie-elokuvissa, kuten Scream-trilogiassa, sekä myöhemmin myös Hollywood-elokuvissa. Schreiber on myös arvostettu teatterinäyttelijä ja on esiintynyt useissa Broadway-esityksissä. Vuonna 2005 Schreiber voitti Tony-palkinnon suorituksestaan Glengarry Glen Ross -näytelmässä. Samana vuonna Schreiber myös toimi ensimmäisen kerran elokuvaohjaajana ja käsikirjoittajana Kaikki valaistuu -elokuvassa, joka perustuu samannimiseen romaaniin.

Vuodesta 2013 Schreiber on näytellyt draamasarjassa Ray Donovan, josta hän on saanut kaksi parhaan miespääosan Primetime Emmy -ehdokkuutta sekä kolme Golden Globe -ehdokkuutta.

Schreiber oli parisuhteessa näyttelijä Naomi Wattsin kanssa vuosina 2005–2016. Heillä on kaksi lasta, vuosina 2007 ja 2008 syntyneet pojat.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (1)