Director
Fred Zinnemann
Fred Zinnemann (1907–1997) on tunnetuin elokuvistaan Täältä ikuisuuteen, Viisi päivää vuorilla ja Muistojeni Julia.
Fred Zinnemann (29. huhtikuuta 1907 Wien, Itävalta-Unkari – 14. maaliskuuta 1997 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli itävaltalaissyntyinen elokuvaohjaaja, joka aloitti uransa 1930-luvulla lyhytelokuvien ohjaajana. Hän siirtyi Hollywoodiin 1940-luvulla ja ohjasi alussa pitkään vähäiselle huomiolle jääneitä elokuvia. Zinnemannin suurimpia menestyksiä olivat vuoden 1952 western Sheriffi ja sotadraama Täältä ikuisuuteen (1953).
Fred Zinnemann ei keskittynyt mihinkään tiettyyn lajityyppiin vaan ohjasi monelta alueelta. Tunnetuimpia myöhäiskauden elokuvia ovat Emeric Pressburgerin romaaniin perustuva Ja koston hetki koitti (1964), Frederick Forsythen romaaniin perustuva palkkamurhaajakuvaus Shakaali (1973) sekä draamaelokuva Muistojeni Julia (1977). Zinnemannin viimeinen elokuva Viisi päivää vuorilla sai ensi-iltansa 1982.