Actor
Tom Felton
Tom Felton (1987) on tunnetuin elokuvistaan They Will Kill You, Schelden taistelu ja Ophelia.
Thomas Andrew ”Tom” Felton (s. 22. syyskuuta 1987 Kensington, Lontoo) on englantilainen näyttelijä ja muusikko. Hän on näytellyt muun muassa Draco Malfoyn roolissa Harry Potter -elokuvasarjassa. Ennen kuvauksia hän ei ollut lukenut Harry Potter -kirjoja.
Felton ”löydettiin” vuonna 1995, jolloin hän pääsi televisiomainoksiin. 1990-luvun lopulla hän esiintyi elokuvissa Kätkijät (1997) sekä Anna ja kuningas (1999). Felton on esiintynyt myös monissa televisio-ohjelmissa, muun muassa Second Sight I ja II, joissa hän esittää todistajaa nimeltä Thomas Ingham. Hänellä oli rooli myös draamasarjassa Ensimmäisen asteen murha vuonna 2014 ja televisiosarjassa The Flash.