Actor

Susan Sarandon

Syntynyt 1946-10-0479-vuotias

Susan Sarandon (1946) on tunnetuin elokuvistaan Nonnas, The Six Triple Eight ja Blue Beetle.

Susan Abigail Sarandon (o.s. Tomalin, s. 4. lokakuuta 1946 New York City, New York) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, tuottaja, aktivisti ja hyväntekijä. Hän kuuluu sukupolvensa arvostetuimpiin näyttelijöihin sekä on tunnettu yhteiskunnallisesta ja poliittisesta, useita liberaaleja aatteita ajavasta aktivismistaan.

Monipuolisista rooleistaan tunnettu Sarandon aloitti näyttelijänuransa valmistuttuaan yliopistosta, ja hänen ensimmäinen elokuvansa oli Joe – armoton vuodelta 1970. Vuonna 1975 hän näytteli kulttiklassikossa The Rocky Horror Picture Show, jota seurasivat parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuudet elokuvissa Atlantic City (1980), Thelma ja Louise (1991), Lorenzon öljy (1992) ja Päämies (1994). Hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla roolisuorituksestaan elokuvassa Kuolemaantuomittu (1995). Hänen muihin merkittäviin elokuviinsa lukeutuvat Noidat (1987) ja Vamppi ja veteraani (1988).

Näyttelemisen ja aktivismin lisäksi Sarandon on aktiivinen hyväntekijä. Hän on tehnyt hyväntekeväisyystyötä muun muassa Unicefin lähettiläänä.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (68)