Actor

Shelley Winters

Syntynyt 1920-08-18Kuoli 2006-01-1485-vuotiaana

Shelley Winters (1920–2006) on tunnetuin elokuvistaan The Portrait of a Lady, The Silence of the Hams ja Delta Force.

Shelley Winters (alk. Shelley Schrift, 18. elokuuta 1920 Saint Louis, Illinois, Yhdysvallat – 14. tammikuuta 2006) oli juutalaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen näyttelijä, joka palkittiin kahdesti sivuosa-Oscar-palkinnolla.

Winters esiintyi yli sadassa elokuvassa, joista ensimmäinen oli What a Woman vuodelta 1943. Hänellä oli parhaan naispääosan Oscar-ehdokkaana elokuvista Paikka auringossa (A Place in the Sun, 1951) ja koomisesta roolistaan elokuvassa The Poseidon Adventure vuodelta 1972. Sivuosa-Oscarin hän sai kahdesti: vuoden 1959 elokuvasta Anne Frankin päiväkirja (The Diary of Anne Frank) ja Kosketus onneen (A Patch of Blue, 1966).

Nuorena Wintersiä pidettiin kukoistavana kaunottarena, ja hän sai rooleja ulkonäkönsä ansiosta. Niinpä hän meni Paikka auringossa-elokuvan koekuvauksiin ilman meikkiä, ja teki vaikutuksen näyttelijäntaidoillaan.

Wintersillä oli lukuisia rooleja myös televisiossa.

Winters oli kolme kertaa naimisissa. Hänestä kerrottiin myös monia juoruja. Hänellä väitetään olleen suhde presidentti John F. Kennedyn isän Joseph Kennedyn kanssa, ja ainakin hän oli läheinen Hollywood-näyttelijä William Holdenin kanssa, josta hän kertoo muistelmissaan.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (36)