Actor
Nora Ephron
Nora Ephron (1941–2012) on tunnetuin elokuvistaan Miehiä ja vaimoja ja Rikoksia ja rikkomuksia.
Nora Ephron (19. toukokuuta 1941 Brooklyn, New York, Yhdysvallat – 26. kesäkuuta 2012) oli yhdysvaltalainen käsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut eetenkin romanttisia komedioita. Hän oli kolmesti ehdolla Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi, elokuvista Tapaus Silkwood (1983), Kun Harry tapasi Sallyn (1989) ja Uneton Seattlessa (1993).lähde?
Ephron syntyi juutalaisille vanhemmille. Hän valmistui Beverly Hills High Schoolista vuonna 1959. Hän oli kolmesti naimisissa. kolmannen miehensä, käsikirjoittaja Nicholas Pileggin kanssa hän asui New Yorkissa. Ephron teki ajoittain yhteistyötä sisarensa Delian kanssa.lähde?
Ephron väitti arvanneensa ”syvän kurkun” henkilöllisyyden ennen sen virallista paljastamista vuonna 2005. Hän ilmoitti syyksi entisen aviomiehen, tutkivan journalisti Carl Bernsteinin antamat vihjeet.lähde?
Ephronin maine perustuu ensisijaisesti elokuvakäsikirjoituksiin, mutta hän teki uransa aikana myös ohjaajan- ja kirjailijantöitä.lähde?