Néstor Almendros

Néstor Almendros Cuyás (30. lokakuuta 1930 Barcelona – 4. maaliskuuta 1992 New York) oli espanjalaissyntyinen elokuvaaja ja dokumenttiohjaaja. Hän oli yksi 1970–1980-lukujen arvostetuimmista elokuvaajista, joka sai kolme Oscar-ehdokkuutta ja voitti vuonna 1979 parhaan kuvauksen Oscarin ensimmäisellä Hollywoodissa tekemällään työllä Terrence Malickin elokuvassa Onnellisten aika (1978). Almendros tunnettiin erityisesti luonnonmukaisen valaisutyylin käyttäjänä.

Barcelonassa syntynyt Almendros opiskeli Havannan yliopistossa Kuubassa, jonne hänen perheensä oli muuttanut 1948. Hän opiskeli sitten Centro Sperimentale di Cinematografia -oppilaitoksessa Roomassa 1956–1957 ja New Yorkin City Collegessa Hans Richterin johdolla samalla kun opetti espanjaa Vassar Collegessa. Fidel Castron noustua valtaan Kuubassa Almendros palasi joksikin aikaa sinne tekemään vallankumousta ylistäviä dokumenttielokuvia. 1960-luvun alkuvuosina Almendros työskenteli Ranskassa elokuvaajana ja tv-dokumenttien ohjaajana.

Almendrosin ensimmäinen pitkän näytelmäelokuvan kuvaustyö oli Éric Rohmerin Keräilijätär (1966). Sitä seurasi muun muassa François Truffaut’n Kesytön (1969) sekä useita muita Rohmerin ja Truffaut’n elokuvia. 1970-luvun lopulla Almendros alkoi työskennellä myös Hollywoodissa etenkin Robert Bentonin elokuvissa.

Voitettuaan Oscarin elokuvasta Onnellisten aika (1978) Almendros sai Oscar-ehdokkuudet elokuvista Kramer vastaan Kramer (1979), Sininen laguuni (1980) ja Sofien valinta (1982). Vuonna 1980 hän sai César-palkinnon Truffaut’n elokuvasta Viimeinen metro.

1980-luvulla Almendros teki kaksi Kuuban ihmisoikeustilannetta kritisoivaa dokumenttielokuvaa, Conducta impropia ja Nadie escuchaba. Human Rights Watch jakaa Almendrosin nimeä kantavaa elokuvapalkintoa vuosittaisilla elokuvajuhlillaan.

Vuonna 1984 Almendros julkaisi omaelämäkertansa A Man With a Camera (Farrar, Straus & Giroux 1984). Hän kuoli syöpään 61-vuotiaana 1992.