Actor

Matt Frewer

Syntynyt 1958-01-0468-vuotias

Matt Frewer (1958) on tunnetuin elokuvistaan Iso kiltti jätti, Pixels ja Night at the Museum – Haudan salaisuus.

Matthew George ”Matt” Frewer (s. 4. tammikuuta 1958) on näyttelijä. Hänet muistetaan parhaiten Max Headroom -hahmosta, jota hän esitti muun muassa The Max Headroom Show -ohjelmassa 1980-luvulla.

Frewer oli 1990-luvulla ääninäyttelijänä esimerkiksi Vaaleanpunaisesta pantterista ja Hulkista tehdyissä televisiosarjoissa. Hän jatkaa yhä aktiivista uraansa sekä televisiossa että elokuvissa. 2000-luvulla hän on esimerkiksi näytellyt Jim Taggartia televisiosarjassa Eureka (2006-2012) ja tohtori Aldous Leekieta tieteissarjassa Orphan Black (2013-2016).

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (20)