Actor

Martin Landau

Syntynyt 1928-06-20Kuoli 2017-07-1589-vuotiaana

Martin Landau (1928–2017) on tunnetuin elokuvistaan Entourage, Remember ja City of Ember.

Martin Landau (20. kesäkuuta 1928 Brooklyn, New York, Yhdysvallat – 15. heinäkuuta 2017 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä.

Juutalaiseen perheeseen syntynyt Landau aloitti 17-vuotiaana sarjakuvapiirtäjänä New York Daily News -lehdessä. Elokuvien maailma vaikutti kuitenkin nuoreen mieheen siinä määrin, että hän hakeutui The Actors Studion kursseille. Vuonna 1957 Landau teki Broadway-debyyttinsä näytelmässä Middle of the Night. Oppi-isänsä Lee Strasbergin innoittamana Landau myös opetti näyttelemistä. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat muun muassa Jack Nicholson ja Anjelica Huston.

Vuonna 1959 Landau teki ensimmäisen suuremman valkokangasesiintymisensä Alfred Hitchcockin elokuvassa Vaarallinen romanssi. Muutama vuosi myöhemmin hän sai Rollin Handin roolin vakoilusarjassa Vaarallinen tehtävä, jossa hän esiintyi yhdessä silloisen vaimonsa Barbara Bainin kanssa. Landau sai roolistaan yhden Golden Globen ja oli ehdokas kolmeen Emmyyn. 1970-luvun puolivälissä Landaulla oli päärooli tv-sarjassa Avaruusasema Alfa.

Landau teki paluun 1980-luvun lopussa, kun hän sai parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Tucker – mies ja unelma ja vielä seuraavana vuonna elokuvasta Rikoksia ja rikkomuksia. Lopulta vuonna 1995 Landau voitti miessivuosa-Oscarin elokuvasta Ed Wood, jossa hän esitti näyttelijä Bela Lugosia.

Landaun avioliitto Barbara Bainin kanssa kesti 36 vuotta (1957–1993). Heille syntyi kaksi tytärtä nimeltä Susan ja Juliet, joista Juliet on myös näyttelijä.

Landau sai saavutuksistaan tähden Hollywood Walk of Famelle.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (26)