Actor
Larry Bird
Larry Bird (1956) on tunnetuin elokuvistaan Space Jam, Celtics voittoon – keinolla millä hyvänsä ja Blue Chips – kovat panokset.
Larry Joe Bird (s. 7. joulukuuta 1956 West Baden Springs, Indiana) on yhdysvaltalainen ammattilaisuransa lopettanut koripalloilija ja koripallovalmentaja. Hän edusti koko ammattilaisuransa Boston Celticsiä.
Bird pelasi yliopistokoripalloa Indianan osavaltionyliopistossa vuosina 1976–1979. Hän osallistui NBA:n varaustilaisuuteen vuonna 1978, jolloin Boston varasi hänet tilaisuuden kuudentena pelaajana. Bird siirtyi NBA:han vuonna 1979 ja pelasi siellä vuoteen 1992 asti. Pelaajaurallaan hän voitti kolme NBA-mestaruutta, minkä lisäksi hänet valittiin kolmesti sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Birdin ja Magic Johnsonin välinen kilpailu lisäsi sarjan kiinnostavuutta, ja he olivat 1980-luvun tärkein taistelupari sarjassa. Bird oli mukana niin sanotussa Dream Teamissa vuoden 1992 olympialaisissa, kun Yhdysvallat voitti olympiakultaa. Olympialaisten jälkeen hän lopetti pelaajauransa.
Vuosina 1997–2000 Bird valmensi Indiana Pacersia, jolloin hänet valittiin kerran vuoden valmentajaksi. Valmentajauransa jälkeen hän on ollut mukana Pacersin organisaatiossa. Bird valittiin vuoden seurajohtajaksi vuonna 2012.