Actor

Klaus Doldinger

Syntynyt 1936-05-12Kuoli 2025-10-1689-vuotiaana

Klaus Doldinger (12. toukokuuta 1936 Berliini – 16. lokakuuta 2025) oli saksalainen jazzmuusikko, saksofonisti ja elokuvamusiikin säveltäjä.

Berliiniläislähtöinen Doldinger pääsi vuonna 1947 Düsseldorfiin konservatorioon, mistä hän valmistui vuonna 1957. Opiskeluvuosinaan hän sai runsaasti esiintymiskokemusta. Vuonna 1953 hän aloitti saksalaisessa dixieland-yhtyeessä The Feetwarmersissa, jonka kanssa levytti vuonna 1955. Myöhemmin hän perusti Oscar's Trion esikuvanaan Oscar Peterson.lähde?

Doldinger sävelsi runsaasti musiikkia elokuviin ja televisiosarjoihin, muun muassa elokuviin Sukellusvene U-96 ja Päättymätön tarina sekä rikossarjan Kahden keikka musiikit.lähde?

Doldinger avioitui Inge Beckin kanssa vuonna 1960. Heillä on kolme lasta. Vuodesta 1968 he asuivat Münchenissä.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia

Ei elokuvia tässä näkymässä.