Actor

Josh Hutcherson

Syntynyt 1992-10-1233-vuotias

Josh Hutcherson (1992) on tunnetuin elokuvistaan Five Nights at Freddy’s 2, The Beekeeper ja Five Nights at Freddy’s.

Joshua Ryan ”Josh” Hutcherson (s. 12. lokakuuta 1992 Union, Kentucky) on yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä. Hän aloitti näyttelemisen jo lapsena esittämällä useita pieniä elokuva- ja televisiorooleja. Hutcherson on näytellyt pääosat elokuvissa Matka maan keskipisteeseen (2008) ja Silta salaiseen maahan (2007). Hänellä on rooli vuonna 2012 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Matka 2: Salainen saari.

Hutchersonin todellisena läpimurtona voidaan pitää Peeta Mellarkin roolia Nälkäpeli-elokuvasarjassa. Sarjan ensimmäinen osa, Nälkäpeli, oli yksi vuoden 2012 odotetuimmista elokuvista ja sai maailmanensi-iltansa 23. maaliskuuta 2012. Sen jatko-osia ovat Vihan liekit (2013), Matkijanärhi, osa 1 (2014) ja Matkijanärhi, osa 2 (2015).

Myös elokuvanteko on aina kiinnostanut Hutchersonia ja hän on toiminut vastaavana tuottajana kolmessa elokuvassa, joissa on myös ollut pääosassa. Hutcherson on uransa alusta saakka voittanut muun muassa useita Young Artist- ja Teen Choice -palkintoja sekä saanut lukuisia ehdokkuuksia.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (24)