Actor
Jon Bernthal
Jon Bernthal (1976) on tunnetuin elokuvistaan The Punisher: One Last Kill, The Amateur ja The Accountant 2.
Jonathan Edward ”Jon” Bernthal (s. 20. syyskuuta 1976 Washington, D.C.) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa sheriffi Shane Walshin roolista kauhusarjassa The Walking Dead.
Bernthal kasvoi juutalaisessa perheessä Washingtonin kaupungissa. Hän opiskeli parikymppisenä Moskovan taiteellisen teatterin koulussa Venäjällä ja suoritti myöhemmin tutkinnon Harvardissa. Bernthalin alkuperäinen intohimo oli teatteri, ja hän päätyi näyttelemään televisioon alun perin kasvattaakseen ansioluetteloaan ja saadakseen siten teatterirooleja. Bernthalin ensimmäinen televisiorooli oli Kova laki: Rikollinen mieli -sarjassa vuonna 2002.
Vuosina 2010−2012 Bernthal näytteli siihenastisen uransa isoimmassa roolissa sheriffi Shane Walshia The Walking Deadin kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella.
Kesäkuussa 2015 Bernthal valittiin näyttelemään Tuomaria Marvel Televisionin Netflix-sarja Daredevilin (2015–2018) toisella tuotantokaudella. Kausi julkaistiin Netflixissä maaliskuussa 2016, ja pian sen jälkeen tilattiin Tuomarista kertova spin-off-sarja The Punisher (2017–2019). Bernthal palasi rooliinsa Marvel Studiosin Disney+-sarjan Daredevil: Born Again ensimmäisellä tuotantokaudella (2025), Disney+-spesiaalissa The Punisher: One Last Kill (2026) sekä elokuvassa Spider-Man: Brand New Day (2026).
Valkokankaalla Bernthal on esiintynyt muun muassa elokuvissa The Wolf of Wall Street, Fury, Sicario, The Accountant ja Baby Driver.