Actor

John Cusack

Syntynyt 1966-06-2859-vuotias

John Cusack (1966) on tunnetuin elokuvistaan Arsenal, Hot Tub Time Machine 2 ja Cell.

John Paul Cusack [ˈkjuːsæk] (s. 28. kesäkuuta 1966 Evanston, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän tulee näyttelijäperheestä; hänen isänsä Dick Cusack oli näyttelijä ja myös hänen sisaruksensa Ann, Bill, Joan ja Susie ovat näyttelijöitä.

John aloitti uransa lapsinäyttelijänä. Hän osallistui Byrne ja Joyce Piven teatterityöpajan (Piven Theatre Workshop) toimintaan ja kahteentoista ikävuoteen mennessä hän oli esiintynyt useissa mainoksissa ja muutamissa teatteriesityksissä. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli elokuvassa Elämä yllättää (1983). Vuonna 1988 Cusack perusti Byrne ja Joyce Pivenin pojan Jeremy Pivenin kanssa teatteriryhmän New Crime ja myöhemmin samannimisen elokuvatuotantoyhtiön, New Crime Productions.

Esiinnyttyään uransa alussa teini-ikäisille suunnatuissa elokuvissa Cusack siirtyi 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa vakavampiin rooleihin, esimerkkinä pääosarooli Stephen Frearsin ohjaamassa neo-noir-elokuvassa Huijarit (1990). Cusack on esittänyt usein antisankareita. Hän on esiintynyt usein samoissa elokuvissa sisarensa Joanin kanssa.

Näyttelemisen lisäksi Cusack on toiminut myös elokuvatuottajana ja käsikirjoittajana.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (61)