Actor
Joe E. Brown
Joe E. Brown (1891–1973) on tunnetuin elokuvistaan Mieletön, mieletön maailma, The Comedy of Terrors ja Piukat paikat.
Joe E. Brown (28. heinäkuuta 1891 Holgate, Ohio – 6. heinäkuuta 1973 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko. Hän aloitti esiintyjänuransa sirkuksessa kymmenvuotiaana ja siirtyi myöhemmin vaudeville-esiintyjäksi. Vuonna 1920 hän eteni Broadwaylle. Ensimmäisen kerran hän näytteli elokuvissa vuonna 1928 ja seuraavana vuonna hän solmi sopimuksen Warner Bros -elokuvastudion kanssa. Brownin Warnerille tekemien elokuvien joukkoon kuuluu muun muassa vuonna 1935 valmistunut Kesäyön unelma. Sopimus Warnerin kanssa päättyi 1936, jonka jälkeen Brown näytteli pääasiassa b-elokuvissa. Sodan jälkeen Brown keskittyi teatteriin ja 1950- ja 1960-luvuilla hän esiintyi myös televisiossa. Hänen viimeiset elokuvaesiintymisensä olivat pääasiassa cameorooleja, merkittävimpänä poikkeuksena Osgood Fieldingin rooli vuonna 1959 valmistuneessa elokuvassa Piukat paikat. Brown on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.