Actor
Jamie Waylett
Jamie Waylett (1989) on tunnetuin elokuvistaan Harry Potter ja puoliverinen prinssi, Harry Potter ja Feeniksin kilta ja Harry Potter ja liekehtivä pikari.
Jamie Michael Waylett (s. 21. heinäkuuta 1989 Lontoo, Englanti) on englantilainen näyttelijä, joka on näytellyt Harry Potter -elokuvissa Vincent Crabbea. Hän oli koe-esiintymisessä alun perin Dudley Dursleyn rooliin, mutta sai Vincent Crabben roolin.
Waylett on joutunut usein tekemisiin poliisin kanssa. Maaliskuussa 2009 poliisi pysäytti ja tutki Waylettin auton löytäen teräaseen ja kahdeksan pussia kannabista. Kotietsinnöissä löydettiin lisää kannabista, yhteensä 2 000 punnan edestä. Hänet tuomittiin lopulta 120 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Elokuussa 2011 Waylett pidätettiin epäiltynä mellakoinnista ja polttopullon hallussapidosta Lontoon mellakoissa, ja maaliskuussa 2012 hän sai mellakoihin osallistumisesta kahden vuoden vankilatuomion.
Waylett esiintyi kuudessa Harry Potter -elokuvassa, ennen kuin menetti roolinsa vuonna 2009 saadun tuomion myötä.