Actor
Ingrid Bergman
Ingrid Bergman (1915–1982) on tunnetuin elokuvistaan Space Jam: Uusi legenda, Kuollut mies ei palttoota kaipaa ja Syyssonaatti.
Ingrid Bergman (29. elokuuta 1915 Tukholma, Ruotsi – 29. elokuuta 1982 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) oli ruotsalainen näyttelijä ja yksi aikansa suurimmista elokuvatähdistä. Viisikymmenvuotisen uransa aikana hän menestyi sekä Hollywood-elokuvissa että eurooppalaisissa tuotannoissa. Hän voitti parhaan naispääosan Oscarin elokuvista Kaasuvalo (1944) ja Anastasia (1956) sekä naissivuosan Oscarin elokuvasta Idän pikajunan arvoitus (1974).
Bergman aloitti uransa ruotsalaisissa elokuvissa, kunnes tuottaja David O. Selznick kutsui hänet Yhdysvaltoihin. Bergmanista tuli kansainvälinen tähti jo vuonna 1939 julkaistun ensimmäisen Hollywood-elokuvansa myötä. Hänen tunnetuin elokuvansa lienee Casablanca (1942), jossa hän näytteli pääosaa Humphrey Bogartin rinnalla. Hän näytteli myös Alfred Hitchcockin elokuvissa, kuten Noiduttu (1945) ja Kohtalon avain (1946).
1950-luvun alussa Bergman jatkoi uraansa Italiassa. Hän näytteli tuolloisen aviomiehensä, ohjaaja Roberto Rossellinin psykologista realismia edustavissa elokuvissa, joita olivat muun muassa Stromboli (1950), Europa ’51 (1952) ja Matka Italiassa (1954). Bergmanin paluu Hollywoodiin osoittautui menestykseksi, kun hänet palkittiin roolistaan Anastasia-elokuvassa. Bergman esiintyi uransa aikana myös teatterissa. Bergmanin viimeinen elokuvarooli oli Ingmar Bergmanin Syyssonaatissa (1978). Teatterissa ja televisiossa esiintymistä Bergman jatkoi kuolemaansa 1982 asti.
Bergmanilla oli neljä lasta, joista tunnettuja ovat Pia Lindström ja Isabella Rossellini. Vuonna 1999 Yhdysvaltain elokuvainstituutti nimesi Bergmanin vuosisadan neljänneksi tärkeimmäksi naisnäyttelijäksi.