Actor
Harry Carey
Harry Carey (1921–2012) on tunnetuin elokuvistaan Sunchaser – viimeinen matka, Tombstone ja Paluu tulevaisuuteen III.
Harry Carey, Jr. (16. toukokuuta 1921 – 27. joulukuuta 2012) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän syntyi Kaliforniassa kahden alan merkkihenkilön, Harry Careyn ja Olive Fuller Goldenin poikana.
Carey palveli toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain laivastossa. Hän tuli uransa aikana tunnetuksi varsinkin lännenelokuvista. Niistä eräs oli Howard Hawksin Punainen virta (Red River, 1948), jossa hän esiintyi yhdessä isänsä kanssa. Hän esiintyi usein myös John Waynen kanssa, esimerkiksi elokuvassa Pako yli aavikon (1948).
Carey kuului niin kutsuttuun John Ford Stock Companyyn, ryhmään, jonka näyttelijöitä John Ford toistuvasti käytti ohjauksissaan. Hän esiintyi elokuvien ohella televisiossa, ja hänelle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famella.
Carey kuoli Santa Barbarassa 91 vuoden ikäisenä.