Actor
Hans Conried
Hans Conried (1917–1982) on tunnetuin elokuvistaan Jet Pilot, Bussipysäkki ja You're Never Too Young.
Hans Conried (15. huhtikuuta 1917 Baltimore, Maryland – 5. tammikuuta 1982 Burbank, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän näytteli radiossa ja teatterissa, kunnes teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1938 elokuvassa Tyttöjä alle 20:n. Elokuvien ohessa hän jatkoi radionäyttelemistä, sillä radiotyöstä maksettavat palkkiot olivat korkeampia ja radiossa hänellä oli mahdollisuus esiintyä suuremmissa rooleissa. Conriedilla oli vakiorooli professori Kopokinina kuunnelmasarjassa My Friend Irma ja hän esiintyi usein muun muassa jännityskuunnelmasarjassa Suspense. Radion suosion vähetessä 1940-luvun lopulta alkaen Conried keskittyi enemmän elokuvanäyttelemiseen. Broadwaylla hän esiintyi muun muassa Cole Porterin musikaalissa Can Can. Televisiossa Conried kuului juontaja Jack Paarin suosikkivieraisiin The Tonight Show'ssa.
Conried toimi ääninäyttelijänä sekä elokuvissa että televisiossa. Hänen tunnetuin ääniroolinsa on Kapteeni Koukku vuonna 1953 valmistuneessa Disney-animaatiossa Peter Pan. Conried on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.