Actor

Gary Oldman

Syntynyt 1958-03-2168-vuotias

Gary Oldman (1958) on tunnetuin elokuvistaan Parthenope – Napolin kauneus, Oppenheimer ja The Woman in the Window.

Gary Leonard Oldman (s. 21. maaliskuuta 1958 Lontoo) on englantilainen Oscar-palkittu näyttelijä ja elokuvantekijä, joka tunnetaan muuntautumiskyvystään sekä särmikkäästä ja intensiivisestä näyttelijäntyylistään. Hän on esiintynyt teatterissa, elokuvissa ja televisiossa.

Oldman aloitti näyttelijänuransa teatterissa vuonna 1979 ja teki ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 1982. Hänen läpimurtoroolinsa oli elokuvassa Sid & Nancy (1986). Hänen muihin merkittävimpiin rooleihinsa kuuluvat JFK – avoin tapaus (1991), Bram Stokerin Dracula (1992), True Romance (1993), Leon (1994), The Fifth Element – puuttuva tekijä (1997), Harry Potter -elokuvat (2004–2011), Batman-trilogia (2005–2012), Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (2011) sekä Synkin hetki (2017), josta hänet palkittiin parhaan miespääosan Oscar-palkinnolla roolisuorituksestaan Winston Churchillinä. Vuodesta 2022 alkaen hän on näytellyt televisiosarjassa Slow Horses.

Uransa aikana Oldman on palkittu Oscarin lisäksi muun muassa kolmella Baftalla, Golden Globella ja Screen Actors Guild -palkinnolla. Hänet aateloitiin ritariksi vuonna 2025, jolloin hän sai arvonimen Sir.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (53)