Actor
Freida Pinto
Freida Pinto (1984) on tunnetuin elokuvistaan Hillbilly Elegy, Mowgli ja Unity.
Freida Selena Pinto (s. 18. lokakuuta 1984 Bombay) on intialainen näyttelijä. Hän nousi kansainväliseen maineeseen Latikan roolista Oscar-palkitussa elokuvassa Slummien miljonääri vuodelta 2008.
Pinto syntyi Mangaloren katolilaiseen perheeseen Bombayssa. Hän opiskeli Carmel of St. Joseph Schoolissa ja St. Xavier’s Collegessa Mumbaissa.
Pinto aloitti uransa mallina. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Slummien miljonääri, joka sai ensi-iltansa 12. marraskuuta 2008. Hänen seuraava elokuvansa oli Woody Allenin ohjaama You Will Meet a Tall Dark Stranger, jonka jälkeen hän näytteli nimiroolia elokuvassa Miral. Hän näytteli menestyselokuvassa Apinoiden planeetan synty vuonna 2011.
Freida Pintosta tuli kosmetiikkayritys L’Oréalin mainoskasvo toukokuussa 2009. Hän on myös ollut People-lehden kauneimpien ihmisten listalla.
Freida Pinto seurusteli Slummien miljonääri -elokuvan kanssanäyttelijänsä englantilaisen Dev Patelin kanssa. Parin tiet erkanivat vuoden 2014 lopussa.