Actor

Frank Lebœuf

Syntynyt 1968-01-2258-vuotias

Frank Lebœuf (1968) on tunnetuin elokuvistaan Kaiken teoria ja Taking Sides.

Frank Lebœuf (s. 22. tammikuuta 1968 Bouches-du-Rhône, Marseille, Ranska) on ranskalainen, topparina (keskuspuolustajana) pelannut jalkapalloilija. Kun Ranskan jalkapallomaajoukkue voitti jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1998, Lebœuf oli mukana joukkueessa ja pelasi kolmessa ottelussa, muun muassa koko loppuottelun ykköstoppari Laurent Blancin ollessa pelikiellossa. Lebœuf oli myös mukana EM-kisoissa vuonna 2000, jolloin tuli jälleen kultaa, ja Korean ja Japanin MM-kisoissa 2002, joissa Ranska jäi alkulohkossaan viimeiseksi tekemättä maaliakaan.

Lebœuf aloitti jalkapalloilijan uransa Ranskan alasarjoissa, kunnes muutti Lavaliin 1988. Vuonna 1991 hän siirtyi Strasbourgin joukkueeseen ja pelasi siellä vuoteen 1996 asti, jonka jälkeen Lebœuf siirtyi Englannin Valioliigaan Chelsean joukkueeseen. Chelseassa Lebœuf pelasi yli 200 ottelua ja viimeisteli 24 maalia pääosin rangaistuslaukauksista ja erikoistilanteista. Frank Lebœuf voitti Englannissa kaksi kertaa FA Cupin, yhden Liigacupin ja Cup-voittajien cupin. Vuonna 2001 hän siirtyi kotikaupunkinsa joukkueeseen Olympique Marseilleen. Muutaman vuoden jälkeen hän vielä siirtyi Qatariin, jossa myös lopetti uransa vuonna 2005.

Frank Lebœuf pelasi maajoukkueessa 50 kertaa ja viimeisteli niissä viisi maalia.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (2)