Actor

Fiorello

Syntynyt 1960-05-1665-vuotias

Fiorello (1960) on tunnetuin elokuvistaan Lahjakas herra Ripley.

Rosario Tindaro Fiorello (s. 16. toukokuuta 1960) on italialainen televisiojuontaja, radioääni ja laulaja, joka tunnetaan yleisesti nimellä Fiorello.

Fiorello aloitti uransa työskentelemällä turistikylissä, ensin baarimikkona, myöhemmin viihdyttäjänä. 1980-luvun loppupuolella hän tutustui Claudio Cecchettoon, kykyjenetsijään, joka antoi hänelle ohjelman Radio Deejayssa. Vuonna 1989 hän aloitti "Viva Radio Deejay" -nimisen ohjelman juontamisen milanolaisella kanavalla.

Fiorello tuli suosituksi Karaoke-tv-ohjelmasta ja jatkoi tämän jälkeen useissa erilaisissa ohjelmissa. Hän on esiintynyt ensin Mediaset-kanavalla ja myöhemmin RAI:lla 2001, 2002 ja 2004.

Vuodesta 2002 yhdessä Marco Baldinin kanssa Fiorello on tehnyt Viva Radio2 -nimistä lähetystä, jonka aikana esittelee taitojaan laulajana, imitaattorina ja viihdyttäjänä. Fiorellon imitaatioista tunnetuin lienee hänen Silvio Berlusconi -imitaationsa. Hän voitti vuonna 2007 Telegatto Vuoden henkilö -palkinnon.

Fiorello on esiintynyt elokuvissa erilaisissa osissa dubbauksesta pieniin rooleihin, kuten Renato Carosonen rooli elokuvassa Lahjakas herra Ripley.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (1)