Actor

Fernando Fernán Gómez

Syntynyt 1921-08-28Kuoli 2007-11-2186-vuotiaana

Fernando Fernán Gómez (1921–2007) on tunnetuin elokuvistaan In the City Without Limits, Kaikki äidistäni ja Butterfly's Tongue.

Fernando Fernán Gómez (28. elokuuta 1921 Lima, Peru – 21. marraskuuta 2007) oli espanjalainen näyttelijä sekä elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän syntyi Perussa, mutta muutti Espanjaan jo vuonna 1924.

Espanjan sisällissodan jälkeen Fernán Gómez aloitti lainopintonsa, jotka hän kuitenkin keskeytti omistautuakseen teatterille. Elokuva-alalla hän on ollut maansa huippunimiä 1950-luvulta saakka. Hän erosi 1959 neljäntoista avioliittovuoden jälkeen vaimostaan María Dolores Praderasta, jonka kanssa hänellä oli tytär Helena.

Fernán Gómez oli tuottelias elokuva-alan vaikuttaja, mutta työskenteli myös televisiossa. Hän voitti muun muassa Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen karhun 1977 ja 1985 sekä Kultaisen kunniakarhun 2005. Hänelle myönnettiin lisäksi useita Espanjan elokuva-alan tunnustuksia Goya-palkintoja sekä näyttelijänä, käsikirjoittajana että ohjaajana.

Fernán Gómez meni vuonna 2000 uusiin naimisiin Emma Cohenin kanssa. Hän kuoli 86-vuotiaana.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (9)