Actor

Emily Ratajkowski

Syntynyt 1991-06-0734-vuotias

Emily Ratajkowski (1991) on tunnetuin elokuvistaan I Feel Pretty, In Darkness ja Entourage.

Emily O’Hara Ratajkowski (s. 7. kesäkuuta 1991 Lontoo, Englanti) on yhdysvaltalainen malli ja näyttelijä. Hän nousi kuuluisuuteen vuonna 2013 esiinnyttyään Robin Thicken kappaleen ”Blurred Lines” musiikkivideolla.

Ratajkowskin mallinura on edennyt mainostöistä art house erotiikkaan ja korkeatasoiseen muotiin. Hän esiintyi treats!-erotiikkalehden vuoden 2012 maaliskuun numerossa, mikä johti hänen esiintymiseensä kappaleiden ”Blurred Lines” ja Maroon 5:n ”Love Somebody” musiikkivideoilla. Hän esiintyi Sports Illustratedin vuosittaisessa uimapukunumerossa vuosina 2014 ja 2015.

Ratajkowski näytteli lapsena San Diegossa ennen sivurooliaan televisiosarjassa iCarly. Hän teki elokuvadebyyttinsä vuoden 2014 elokuvassa Gone Girl näytellen Ben Affleckin hahmon rakastajatarta. Vuonna 2015 Ratajkowski näytteli muun muassa elokuvissa Entourage ja We Are Your Friends.

Ratajkowski avioitui taiteilija-näyttelijä-tuottaja Sebastian Bear-McClardin kanssa vuonna 2018. Heille syntyi lapsi maaliskuussa 2021.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (5)