Actor

Elisha Cook Jr.

Syntynyt 1903-12-26Kuoli 1995-05-1891-vuotiaana

Elisha Cook Jr. (1903–1995) on tunnetuin elokuvistaan Hammett – tehtävä Chinatownissa, Tom Horn ja 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood?.

Elisha Vanslyck Cook, Jr. (s. 26. joulukuuta 1903, San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat – 18. toukokuuta 1995, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Cook Jr. teki lähes 60 vuoden mittaisen uran elokuvan ja television parissa.

Elisha Cook Jr. aloitti näyttelijänuransa vaudeville-näyttämöillä ja Broadwaylla, ja saapui Hollywoodiin 1930-luvun taitteessa. Pienikokoinen Cook Jr sai usein näyteltäväkseen erinäisiä onnettoman syntipukin ja marttyyrin rooleja, ja parhaiten hänet muistetaan konnaroolista John Hustonin ohjaamassa klassikkoelokuvassa Maltan haukka (1941). Hänen muita merkittäviä rooleja olivat myös esiintymiset elokuvissa Syvä uni (1946), Etäisten laaksojen mies (1953), Peli on menetetty (1956) sekä Rosemaryn painajainen (1968). Myöhäisurallaan Cook Jr. nähtiin lukuisissa televisiosarjoissa.

Kaiken kaikkiaan Cook Jr:lla oli yhteensä yli 200 kreditoitua elokuva- ja televisioesiintymistä vuosien 1930–1988 välillä. Cook Jr. menehtyi aivoverenkiertohäiriöön 91-vuotiaana vuonna 1995.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (36)