Actor
Clara Bow
Clara Bow (1905–1965) on tunnetuin elokuvistaan Paramount on Parade, Punatukka ja Siivet.
Clara Gordon Bow (29. heinäkuuta 1905 New York City, New York – 27. syyskuuta 1965 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä ja yksi historian kuuluisimmista mykkäelokuvan aikakauden tähdistä. Clara Bow nousi supertähteyteen 1920-luvulla, jolloin hän oli johtavia flapper-tyttöjä Colleen Mooren ja Louise Brooksin rinnalla.
Bow näytteli 46:ssa mykkä- ja 11:ssä äänielokuvassa vuosien 1922–1933 välillä. Monet hänen varhaisista elokuvistaan ovat kuitenkin kadonneet. Bow’ta pidetään ensimmäisenä amerikkalaisena ja 1920-luvun johtavana seksisymbolina, joka hänestä tuli vuoden 1927 elokuvan Jokin jälkeen. Sama elokuva loi myös termin ”The It Girl”, joka tarkoittaa hetken suosituinta seksikästä naistähteä, joista Bow oli alkuperäinen ja ensimmäinen. Bow oli Hollywood-näyttelijä, jonka jokainen elokuvastudio halusi mukaan tuotantoihinsa ja jonka elokuvia yleisö palvoi ja halusi nähdä lisää. Hän oli myös median suosikki. Tähteytensä huipulla Bow sai parhaimmillaan yli 45 000 ihailijakirjettä kuukaudessa.
Bow vetäytyi hetkeksi elokuva-alalta avioiduttuaan vuonna 1931. Pari muutti maatilalle Nevadaan, jossa he perustivat perheen. Bow’n viimeinen elokuva Hoop-La julkaistiin vuonna 1933. 1940-luvun lopussa hänellä todettiin skitsofrenia, jolloin hän joutui psykiatriseen hoitoon. Bow kuoli 60-vuotiaana syyskuussa 1965 sydänkohtaukseen unohdettuna suuruutena. Hänellä on elokuvaurastaan tähti Hollywood Walk of Famella.
Clara Bow oli naimisissa näyttelijä Rex Bellin kanssa vuodesta 1931, ja he saivat kaksi poikaa. Avioliitto päättyi Bellin kuolemaan vuonna 1962.