Actor

Beulah Bondi

Syntynyt 1888-05-03Kuoli 1981-01-1192-vuotiaana

Beulah Bondi (1888–1981) on tunnetuin elokuvistaan The Wonderful World of the Brothers Grimm, Kesäpaikka ja The Big Fisherman.

Beulah Bondi, alkujaan Bondy (3. toukokuuta 1889 Chicago, Illinois – 11. tammikuuta 1981 Hollywood, Kalifornia), oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän esiintyi aluksi teatterissa ja sai suurta menestystä roolillaan Elmer Ricen Pulitzer-palkitussa näytelmässä "Street Scene" (1929). Elokuvadebyyttinsä hän teki näytelmän elokuvaversiossa (1931), jonka ohjasi King Vidor.

Myöhemmällä urallaan Bondi sai mainetta ennen kaikkea elokuva- ja televisioesiintyjänä. Hänellä oli merkittäviä rooleja muiden muassa elokuvissa Make Way for Tomorrow (1937), Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939) ja Ihmeellinen on elämä (1946). Hän oli ehdolla parhaan naissivuosan Oscarin saajaksi vuosina 1937 ja 1939 rooleistaan elokuvissa Nykyaikainen Pompadour (1936) ja Ennen sisällissotaa (Of Human Hearts, 1938). Vuonna 1977 hän voitti Emmy-palkinnon esiintymisestään Waltonin perheen jaksossa "The Pony Cart".

Elokuvissa Bondi tuli tunnetuimmaksi äitien ja isoäitien roolien esittäjänä. Näyttelijällä on tähti Hollywood Walk of Famella. Hän kompastui kissaansa ja kuoli kaatumisen komplikaatioihin 91-vuotiaana.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (30)