Actor

Barry Levinson

Syntynyt 1942-04-0684-vuotias

Barry Levinson (1942) on tunnetuin elokuvistaan Quiz Show, Jimmy Hollywood ja Sademies.

Barry Levinson (s. 6. huhtikuuta 1942 Baltimore, Maryland) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja sekä elokuva- ja televisiotuottaja.

Saatuaan mainetta käsikirjoittajana muun muassa elokuvista Pähkähullujen paratiisi ja Ja oikeutta kaikille (josta hän myös sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta), Levinson siirtyi ohjauksen pariin. Hänen ensimmäinen ohjauksensa oli Svengijengi vauhdissa jälleen, jonka hän myös käsikirjoitti. Levinson oli ehdolla elokuvasta toistamiseen Oscar-palkintoon.

Levinsonin menestynein elokuva on kuitenkin vuonna 1988 valmistunut Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin tähdittämä Sademies, joka voitti parhaan elokuvan Oscarin. Levinson voitti elokuvasta parhaan ohjauksen Oscarin. Hänen ohjausuransa muita merkittäviä elokuvia ovat Hyvää huomenta, Vietnam, Bugsy ja Wag the Dog – häntä heiluttaa koiraa. Levinson on yksi vastaavista tuottajista televisiosarjasta Shades of Blue, joka alkoi Suomessa 16. elokuuta 2016.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (5)