Actor
Andrew Dice Clay
Andrew Dice Clay (1957) on tunnetuin elokuvistaan The Pickup, A Star Is Born ja Entourage.
Andrew ”Dice” Clay Silverstein (s. 29. syyskuuta 1957 New York) on yhdysvaltalainen stand up -koomikko, näyttelijä, muusikko, sekä elokuva- ja televisiotuottaja. Hän tuli 1980-luvulla tunnetuksi räävikkäästä ja tarkoituksenhakuisen loukkaavasta ”The Diceman” -lavaroolihahmostaan, joka on johtanut hänet mm. saamaan elinikäisen esiintymiskiellon MTV-kanavalle ja saanut 20th Century Fox -yhtiön purkamaan hänen kanssaan tekemänsä elokuvasopimuksen. Vuonna 1990 Dicesta tuli ensimmäinen koomikko joka esiintyi kahtena peräkkäisenä iltana loppuunmyydyllä Madison Square Garden -areenalla.
Näyttelijänä Clayn merkittävimpiin töihin kuuluu pääosa Renny Harlinin ohjaamassa elokuvassa Ford Fairlane (1990) sekä sivuosat Woody Allenin ohjaamassa elokuvassa Blue Jasmine (2013) ja Bradley Cooperin esikoisohjauksessa A Star Is Born (2018). Clay on myös näytellyt itseään Showtimen vuosina 2016–2017 lähettämässä televisiosarjassa Dice, joka perustui osittain hänen omaan elämäänsä.