Actor
Amber Tamblyn
Amber Tamblyn (1983) on tunnetuin elokuvistaan Django Unchained, Sadako 3D ja 127 tuntia.
Amber Rose Tamblyn (s. 14. toukokuuta 1983 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja runoilija. Hänen ensimmäinen roolinsa oli Deb Rebellious -elokuvassa vuonna 1995, jonka kautta hän pääsi näyttelemään elokuviin Live Nude Girls vuonna 1995 ja Johnny Mysto: Boy Wizard vuonna 1997.
Tamblyn teki läpimurtonsa saippuasarjassa General Hospital, jossa hän näytteli Emily Qaurtermainea ensimmäistä kertaa vuonna 1995. Hän oli mukana sarjassa kuusi vuotta. Vuodesta 2003 lähtien Tamblyn esitti Joan Girardia draamasarjassa Joanin salaisuus. Vuonna 2004 hän oli suorituksestaan Joanina sekä Emmy- että Golden Globe -ehdokkaana. Joanin salaisuus päättyi kahden tuotantokauden jälkeen vuonna 2005.
Tamblyn on vieraillut myös useissa muissa televisiosarjoissa, esimerkiksi Buffy, vampyyrintappajan kuudennen tuotantokauden jaksossa ”Kuoleman suudelma”. Vuodsina 2010–2011 hänellä oli Martha Mastersin rooli televisiosarjassa House. Lisäksi hän on näytellyt monissa amerikkalaisissa elokuvissa, kuten Neljä tyttöä ja maagiset farkut (2005), Kauna 2 (2006), Sarahin salaisuudet (2008), Ring (2005), Blackout (2008) ja 127 tuntia (2010).
Tamblynin isä on näyttelijä Russ Tamblyn, joka näytteli vuoden 1961 musikaalielokuvassa West Side Story.lähde? Tamblynin äiti on laulaja ja taiteilija Bonnie Murray Tamblyn. Amber Tamblyn on naimisissa näyttelijä David Crossin kanssa ja he asuvat New Yorkissa. Heillä on vuonna 2017 syntynyt tytär.