Actor

Alfred Gough

Syntynyt 1967-08-2258-vuotias

Alfred Fabian Gough III (s. 22. elokuuta 1967 Leonardtown, Maryland, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen tuottaja ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän on työskennellyt muun muassa televisiosarjassa Smallville, jonka hän loi yhdessä Miles Millarin kanssa. Muita Goughin ja Millarin yhteistyönä syntyneitä sarjoja ovat Aquaman, Charlien enkelit, Into the Badlands ja The Shannara Chronicles.

Gough syntyi Marylandissa ja kävi koulua muun muassa St. Mary’s Ryken High Schoolissa, josta hän valmistui vuonna 1985. Myöhemmin Gough valmistui The Catholic University of Americasta vuonna 1989. Televisiotuotantoa hän opiskeli USC School of Cinematic Artsissa.

Gough hän on käsikirjoittanut elokuvia, kuten Made Men, Shanghai Noon, Shanghai Knights, Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2 ja Riemukupla: Tankki täynnä. Gough toimi myös vuosina 1998–2000 Martial Law -televisiosarjan tuottajana ja käsikirjoittajana. Sen jälkeen hän siirtyi Smallvillen pariin, jonka esittäminen alkoi vuonna 2001 ja päättyi vuonna 2011.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia

Ei elokuvia tässä näkymässä.