Writer

Michael Haneke

Syntynyt 1942-03-2384-vuotias

Michael Haneke (1942) on tunnetuin elokuvistaan Happy End, Amour ja Valkoinen nauha.

Michael Haneke (s. 23. maaliskuuta 1942 München, Saksa) on itävaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän aloitti 1970-luvulla television ja teatterin puolella ja siirtyi 1980-luvun lopulla elokuvien pariin. Suuremman yleisön tietoisuuteen Haneke tuli vuoden 1997 elokuvallaan Funny Games, josta hän on myöhemmin tehnyt myös yhdysvaltalaisen version. Haneke on lisäksi toiminut elokuvaohjauksen opettajana Wienissä. Haneke tunnetaan henkilönä, joka on useasti tuonut esiin vahvoja mielipiteitään nykyajan elokuvista, etenkin niiden väkivaltaisuudesta.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (13)