Writer
James Schamus
James Schamus (1959) on tunnetuin elokuvistaan The King's Daughter, Indignation ja Charlie St. Cloud.
James Schamus (s. 7. syyskuuta 1959 Detroit) on yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja, -tuottaja ja -professori.
Schamus opiskeli 1980-luvun alussa Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä ja on vuodesta 1991 lähtien opettanut elokuvaa ja elokuvan historiaa Columbian yliopistossa New Yorkissa. Hän on tehnyt pitkään yhteistyötä Ang Leen kanssa, jonka kanssa hän käsikirjoitti ja tuotti esimerkiksi elokuvat Syö juo mies nainen (Yin shi nan nu), Jäämyrsky (The Ice Storm) ja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (Wo hu cang long). Yhdessä he ovat tuottaneet kahdeksan kokopitkää elokuvaa.
Vuonna 2015 Schamus ohjaa ensimmäistä kokoillan elokuvaansa Indignation, joka perustuu Philip Rothin samannimiseen romaaniin vuodelta 2008.