Writer

Erich von Stroheim

Syntynyt 1885-09-22Kuoli 1957-05-1271-vuotiaana

Erich von Stroheim (1885–1957) on tunnetuin elokuvistaan The Devil-Doll, Tempest ja Queen Kelly.

Erich von Stroheim (oikealta nimeltään Hans Erich Maria Stroheim von Nordenwall; 22. syyskuuta 1885 Wien – 12. toukokuuta 1957 Maurepas) oli itävaltalais-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä.

Hän syntyi Wienissä ja sai upseerikoulutuksen. 19-vuotiaana hänet kiinnitettiin Itävallan ratsuväkeen. Viitisen vuotta myöhemmin 1909 hän kuitenkin muutti Yhdysvaltoihin ja työskenteli eri siirtolaisammateissa. Vuonna 1914 hän pääsi apulaisohjaajaksi D. W. Griffithin elokuviin. Vuodesta 1918 alkaen hän työskenteli itsenäisenä elokuvaohjaajana.

Stroheim on mykän kauden persoonallisimpia elokuvaohjaajia. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, vain yhdeksään elokuvaan. Niiden joukossa ovat Ahneus (1924) ja Häämarssi (1928). Epäsovinnaisuutensa ja itsekeskeisyytensä takia Stroheim joutui pian ristiriitoihin Hollywoodin kaupallisen tuotantokoneiston kanssa. Hän pyrki kuviensa autenttisuuteen kustannuksista välittämättä. Vuoden 1932 jälkeen hän ei enää saanut tehdä ohjauksia Hollywoodissa. Sen sijaan hän työskenteli merkittävänä luonnenäyttelijänä Ranskassa ja saikin Kunnialegioonan arvon hieman ennen kuolemaansa 71-vuotiaana. Hänen roolihenkilönsä olivat epämiellyttäviä roiston rooleja. Ikämiehenä hän oli mukana myös Hollywood-filmissä Sunset Boulevard (Auringonlaskun katu, josta hän oli ehdolla parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi 1950). Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (7)