Writer

Carl Sagan

Syntynyt 1934-11-09Kuoli 1996-12-2062-vuotiaana

Carl Sagan (1934–1996) on tunnetuin elokuvistaan Ensimmäinen yhteys.

Carl Edward Sagan ['seɪɡən] (9. marraskuuta 1934 – 20. joulukuuta 1996) oli yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, planeettatutkija, kosmologi, astrofyysikko, astrobiologi, kirjailija ja tieteen yleistajuistaja. Suurimman osan urastaan hän työskenteli Cornellin yliopistossa, jonka professorina hän toimi vuodesta 1971 aina kuolemaansa asti. Sagan tunnetaan lukuisista tutkimuksistaan ja teorioistaan eksobiologian saralla ja suuresta vaikutuksestaan maan ulkopuolisen älyn etsintään tähtäävän SETI-ohjelman aloittamiseen. Töissään hän pyrki toistuvasti edistämään tieteellisiä tutkimusmenetelmiä.

Sagan oli myös tunnettu tieteen kansantajuistaja ja sai maailmanlaajuista mainetta tiedekirjoistaan ja Cosmos-nimisestä televisiosarjasta, jonka hän juonsi ja käsikirjoitti yhdessä vaimonsa Ann Druyanin kanssa. Ajatusmaailmaltaan Sagan oli skeptinen ja ateistinen. Hän toimi myös Voyager Golden Recordin, Voyager-luotainten mukana lähetetyn tähtienvälisen viestin, koonneen komitean johdossa vuonna 1977. Hän oli toinen Planetary Society -järjestön perustajajäsenistä ja sen ensimmäinen puheenjohtaja.

Elämäkerta Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Filmografia (1)